perjantai, 6. joulukuu 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää!

lippu-normal.jpg 

    rauhallista sellaista kaikille ...  :) 

keskiviikko, 4. joulukuu 2013

Päivitystä ja joulukuun haaste

Tänään oli veronpalautuspäivä! Tilille napsahti 580 euroa muttei niistä sen kummempaa iloa ole kun menevät vastiketta varten ja lääkärilaskuun. Velat eivät ole viime päivityksestä tainneet lyhentyä yhtään mutta varsinainen palkkapäivähän onkin vasta kuun puolivälin jälkeen.

Muutaman haasteen laitan itselleni joulukuulle:

1. Älä osta mitään -päiviä tulee olla 15. Tässä kuussa on vielä jäljellä 27 päivää joten jää 12 päivää ostosten tekemiseen.

2. Ruokakauppaan saa mennä max. 200 euroa. Sisältäen jouluruuat, mutta perinteiset jouluruuat eivät kalliita olekaan.

3. Joululahjoihin saa mennä enää 120 euroa. Lasten lahjat on melkein hankittu ja vain muutama toteuttamiskelpoinen toive jäljellä - pitäisi riittää. Niinhän sitä aina luulee, heh.

4. Joulupata-keräykseen tai vastaavaan osallistuminen.

En keksi muuta mutta näyttäisi siltä että päästän itseni tässä kuussa aika helpolla. :)

tiistai, 3. joulukuu 2013

Kuis se marraskuun haaste sitten onnistui

Marraskuussa asetin itselleni seuraavia haasteita:

Piti viedä 20 tavaraa joko roskiin tai kierrätykseen. Tämä onnistui sillä kasasin pari pussillista vaatteita kierrätykseen ja vein muutaman hyödyttömän/rikkinäisen tavaran roskiin. Todellinen saldo siis noin 30 poistettua.

Ruokakauppaan piti käyttää 90 euroa. Laiskistuin seuraamaan näitä kuluja joten jälkeenpäin ajatellen todellinen saldo oli n. 130 euroa.

Ruokakaupassa piti käydä 5 kertaa, kävin ainakin 10.

Tein 5 euron lahjoituksen Unicefin keräykseen.

Petraamisen varaa siis on! Tarvitsen lisää itsekuria. Kunhan tästä reipastun niin asetan joulukuulle haasteita.

tiistai, 26. marraskuu 2013

Ei mitään uutta..

.. auringon alla, rahatilanne on huono huonompi huonoin ja marraskuun haasteeni on mennyt aika keturalleen. Että ei sen kummempia :D Teen joulukuulle sitten uuden haasteen. En ole repsahtanut shoppailemaan kuin muutamat jouluvalot ja lapsille vähän joululahjoja (ja todellakin vähän!) mutta koko ajan on perhanasti jotain pikkujoulutyyppistä omaa ja lasten menoa joten rahaa on kulunut vauhdikkaasti pikkusyömisiin ja pikkujoululahjoihin. Ensi kuun alkuun on tiedossa lääkärikäynti joka tulee viemään parisataa euroa. Laskeskelin tuossa että veronpalautukset tulevat menemään sittenkin aika lailla normaaleihin laskuihin eikä niistä paljon joululle extraa jää. Osaisinkohan mä enää muuten elääkään niin että mulla olisi rahaa käytössä mihinkään ylimääräiseen. Kitkuttelu on jo normielämää.

maanantai, 18. marraskuu 2013

Mieliteko ja lyhennyksiä

Mun tekisi niin niin niin niin niin NIIN paljon mieli mennä ostoksille ettette usko! Ihan sikamaisen paljon. Olen keksinyt itselleni tosi monta tarvetta. Vaikka haluja ne oikeasti on. Tämä on kyllä ihan todellista riippuvuutta. Ihan ihmeellinen olotilakin kun meikä haluaisi vain kuluttaa rahaa. Mikä ihme siinäkin on, ihan kuin se rahan kuluttaminen olisi paras juttu siinä.

On siis palkkapäivä ja rahakas olo. Vaikka tiedän että kohta ei ole kun maksan kaikki laskut ja lyhennykset. Lähes koko palkka menee niihin. Silti tekisi mieli shoppailla vaikka luottokortilla. Taas on se olo ettei sillä ole niin väliä. Täytyy vastustaa viimeiseen asti ja pysyä vain kotona kun olen tehnyt kuitenkin niin kovasti töitä nyt sen eteen että saan velkasaldoa pienemmäksi. 

Marraskuun haasteeni kanssa on vähän niin ja näin: En ole saanut vietyä enempää kuin kaksi tavaraa pois. Onhan tässä vielä aikaa. Olen kuitenkin pakannut noin kymmenen vaatetta kierrätykseen menevään kassiin.

Olen käynyt kaupassa jo neljä kertaa viidestä sallitusta! Joten se osa haasteesta tulee menemään berberilleen. Rehellisesti myönnän etten tiedä paljonko ruokaostoksiin on mennyt kun kuitit on missä sattuu. Missä järjestelmällisyys? Ei vissiin missään. Ei varmasti ole mennyt yli 90 euroa mutta veikkaan että kovin kaukana ei olla. No kosmetiikkaa en ainakaan ole ostellut.

Mutta lyhennykset sain sentään tehtyä, mikä oli iloinen juttu! Palkkapäivän riemuja.

Velkaa on nyt jäljellä 1987,10 euroa:

Visa: 595,96

Joustoluotto: 1267,79

Nettikauppa 1: 105,00 maksettu kokonaan

Nettikauppa 2: 104,40

Nettikauppa 3: 32,90 maksettu kokonaan

Klarna: 18,95 (varmaankin, Klarnan kanssa on aina vähän epävarmaa minkä suuruinen summa siinä kuukauden laskussa tarkalleen lopulta on)

Nettikaupoista olen kohta kuivilla! Maksan joulukuussa kokonaan pois tuon nettikauppa 2:sen. Sitten mulla on lupa tilata nettikaupoista vain jos maksan summan samantien pois.