Omatunnolleni hyvä asia mun mielestä on se että nuo tuhlatut rahat on menneet käytännössä kokonaan lasten hyväksi - itselleni ostan vaikkapa vaatteita tosi harvoin. Vaikka toki ostaisin jos olisi rahaa. Lastenvaatteet on ollut pitkään mun suuri heikkous ja on edelleenkin. Mikä on ihanampi tunne kuin mennä palkkapäivänä Zaraan tai HM:lle hypistelemään lastenvaatteita. Tämä olisi ihan ok jos pystyisin ostamaan näistä liikkeistä vain yhden paidan tai legginsit. Eihän ne montaa euroa maksa. Mutta sitten iskee tilipäivähulluus. Ei tää paita maksa kuin 10 euroa.. sitten kun niitä paitoja kasaa 10 kassalle niin loppusumma on hieman eri. Ja nuo housutkin pitää saada ja tuo takki.. Mitä siitä että se on vielä ihan liian iso, sitten sitä voi käyttää myöhemmin. No, lapsiltani ei ainakaan vaatteita puutu (eikä leluja eikä vimpaimia).

Mikä siinäkin on että en vain pysty tyytymään siihen yhteen paitaan. Tulee olo että nämä loppuu kohta enkä sitten koskaan löydä näin ihanaa paitaa joten pakko ostaa nyt. Yksi tuntuu liian vähältä! Tiedostan kyllä että mun lastenvaateriippuvuus ei ole eettistä eikä ekologista. Nyt tämän on joka tapauksessa loputtava ja opeteltava käyttämään kirppiksiä tai sitten tyydyttävä vain siihen yhteen paitaan. Harmi vaan kun isompien lasten koossa kirppikseltä ei saa niin hyväkuntoisia vaatteita.

Sekin ehkä on herättänyt, kun kuopukseni alkoi jo tottua siihen ostosteluun. Hätkähdyttävää kun lapsosen ensimmäinen kysymys päiväkodista tullessa on että "äiti onko sulla mulle jotain uutta". Ja sitten joko mökötystä tai raivarit jos ei ole. Parempi lapsen oppia nyt ennen kuin on liian myöhäistä että kaikkea ei todellakaan voi saada. Haleja ja pusuja voi saada niin paljon kuin haluaa mutta ei tavaraa! Ei mulla ole siihen varaa kun ei ole ilman luottoa ollut tähänkään mennessä!

Toisaalta jos jotain positiivista tästä hakee niin en polta enkä juo. Rahat on sentään menneet lasten hyväksi eikä omaan suuhun. (Ja silti olen sitä mieltä että pitää itseäkin joskus hemmotella. Itse ostan sitten vaikka sipsipussin.)